Yäääh!

Ei se auta ku vaa alottaa tää koko blogi uudestaan ku oli kaikkee turhaa sontaa aikasemmin :s

Elikkäs oon 18v kaksoitutkintoa opiskeleva naisen alku Pohjois-Karjalasta. Ja ens viikon alusta mulla alkaa 8kk:n lukuloma! JESS! :) ja eiku vaa töihin sit suoraan nii saan rahaa...

Hassulta tuntuu kirjottaa tällee ku tuntuu että ei sitä kuitenkaa kukaan lue. (hieman itsesääliä) Mutta siis, kerron enemmän itsestäni nyt kuitenkin. Miun luonteeseen on vaikuttanu PALJON koko kouluajan koulukiusaaminen/yksinäisyys, mutta olen omasta mielestäni hyvin ulospäinsuuntautunut ihminen vaikka olenkin kokenut paljon syrjintää elämäni aikana. Tuntuu välillä että mie oon jotenki vääränlainen verrattuna muihin, kaikki muut on miun yläpuolella. Johtuuko se miun persoonasta vai oonko mie oikeesti vaa nii paha ihminen että kukaan ei halua viettää miun kaa vapaa-aikaa? Sitä en tiedä, ikuinen mysteeri.

Miun päivät kuluu koulussa/töissä, lentopalloharjoituksissa ja poikaystävän seurassa. TODELLA harvoin käyn kenenkään tutun luona tai edes ulkona kahvilla. Periaatteessa miun elämässä ei oo mitään kunnollisia kaveri/ystävyyssuhteita. Tai siltä aina tuntuu kun istun kotona perheen kanssa ja toivoisin että olisi edes joku joka soittaisi miulle extempore että lähtisin vaikka lenkille tai kahville hänen kanssaan.

Tällä hetkellä miun tärkeimmät ystävät ovat miun omasta lentopallojoukkueesta, ja toivon että en menettäisi heitä! Haluaisin elämän jossa minulla olisi todellisia sydänystäviä, ei hyvän päivän tuttuja :s Jonkun kenen kanssa jaan ilot ja surut (HUOM! jaan kyllä poikaystäväni kanssa kaiken mutta toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan) Tunnen olevani vain se hyvän päivän tuttu, kenelle voi soittaa silloin kun ei ole muutakaan mahdollisuutta tehdä jotain erityistä. Olen se viimeinen oljenkorsi. :s

Lenttisharkoissa saan onneksi olla oma itseni! Tai toivottavasti joukkuekaverit eivät olisi eri mieltä :)

Mutta jatketaan sit ens kerralla :)

Palaillaan, Marika